YHTEISÖOHJAUTUVUUSVERKKOKURSSI
Verkkokurssi, joka opettaa uudenlaista tapaa tehdä työtä
Inhimillisesti kestävämpi työelämä
Kun Jussi Markula ja Perttu Salovaara ottivat minuun yhteyttä, heillä oli kirkas päämäärä mutta avoin kysymys: Miten tehdä verkkokurssi, joka ei vain opeta yhteisöohjautuvuudesta, vaan myös tuntuu yhteisöohjautuvalta?
Olin heti kiinnostunut, sillä aihe osui suoraan siihen, mikä minua itseäni työelämässä eniten kiehtoo:
miten ihmiset voivat rakentaa yhdessä älykkäämpiä ja inhimillisempiä tapoja tehdä töitä.
Olen nähnyt läheltä, miten kasvuyrityksen kipinä hiipuu.
Ensin tulevat prosessit, sitten hierarkiat. Tiimit kasvavat, ja vähitellen niistäkin tulee pieniä hierarkioita.
Se, mikä oli alussa ketterää ja innostunutta, muuttuu raskaaksi ja varovaiseksi.
Henki laskee. Ihmiset siirtyvät kilpailijoille.
Juuri tällaisissa tilanteissa yhteisöohjautuvuus tarjoaa vaihtoehdon.
Se ei perustu ylhäältä annettuun ohjaukseen, vaan yhteiseen älykkyyteen ja vastuuseen. Kun päätöksiä tehdään yhdessä, syntyy avoimuutta, luovuutta ja luottamusta – asioita, joita mikään prosessi ei yksin voi tuottaa.
Promindan verkkokurssi syntyi tästä oivalluksesta: halusta näyttää, että työelämä voi olla parempaa meille kaikille.
Kurssin ovat tuottaneet Jussi Markula ja Perttu Salovaara. Molemmilla heillä on takanaan pitkä ura organisaatiokonsultteina.
Jussi Markula on kokenut kasvuyrittäjä ja yhteisöjen kehittäjä. Hän on myös Teal Suomi -yhteisön perustaja ja Reinventing Organisations –kirjan suomentaja.
Perttu Salovaara puolestaan toimii Helsingin yliopiston hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen dosenttina. Lisäksi hän julkaisi vuonna 2020 kirjan ”Johtopäätös – yhteisöt ja organisaatio pomokulttuurin jälkeen”.
Todelliset ihmiset, todelliset tarinat
Kun sanat muuttuivat teoiksi
Asiakkaani halusi, että kurssi ei jäisi teoriaksi. Hän halusi näyttää, miltä yhteisöohjautuvuus näyttää arjessa – oikeissa yrityksissä, oikeiden ihmisten kautta.
Niin syntyi ajatus videosarjasta, jossa jokainen haastattelu toisi esiin yhden palan isosta kuvasta.
Kiersin kameran kanssa Fraktion, Terveytesi, Wörksin ja Indereksen toimistoissa.
Yrjö Teinilä Pegasusmediasta kuvasi Oiman, Oodin ja Vertian, ja Sander Vili vastasi markkinointi- ja esittelyvideoista.
Kymmenen yritystä, kymmenen tuntia raakamateriaalia, kymmenen erilaista näkökulmaa siihen, mitä yhteisöohjautuvuus tarkoittaa käytännössä.
Leikkausvaiheessa asiakas otti vetovastuun käsikirjoituksesta – ja juuri siksi kokonaisuudesta tuli niin aito. Kun näin ensimmäiset valmiit pätkät, tiesin, että tämä toimii. Videot tekivät kurssista elävän.
Kurssin käyneet ovat huomanneet saman. Moni on sanonut, että videot toivat teoriat lähemmäs omaa arkea.
Eikä se yllätä – mikään ei todista pääviestiä paremmin kuin todelliset ihmiset ja heidän arkensa.
Kuvittaminen uudella tavalla – ihmisen ja keinoälyn yhteistyönä
Luova kuvitus tuo kurssille laadun tunteen
Kun aloimme miettiä kurssin kuvitusta, halusimme sen olevan sekä kaunista että saavutettavaa.
Moni suhtautuu yhä varauksella keinoälyn hyödyntämiseen graafisessa työssä – ja ymmärrän sen hyvin. Olen itsekin graafinen suunnittelija, ja ajattelen, että keinoäly ei korvaa ihmistä, mutta se voi olla erinomainen työkalu silloin, kun perinteinen kuvittaminen olisi raskas vaihe muutenkin laajassa projektissa.
Tässä projektissa päätimme kokeilla sen käyttöä muutamien tilannekuvien hahmottelussa. Jo ensimmäisissä kokeiluissa näimme, että saimme kurssin materiaalit elämään aivan uudella tavalla.
On totta, että ihmisen tekemää kuvitusta on vaikea ylittää laadullisesti – vaikka uudet mallit ovat jo hämmästyttävän hyviä. Silti juuri tällaisissa sisäisissä, ei-julkisissa oppimateriaaleissa keinoäly sopii täydellisesti: sen avulla voidaan nopeasti testata erilaisia näkökulmia ja tehdä vaikeistakin, abstrakteista aiheista visuaalisesti ymmärrettäviä.
Kuvitus onnistui, ja ennen kaikkea se vapautti aikaa siihen, missä ihmisen kädenjälki on korvaamaton – videoiden viimeistelyyn ja tekstien huolelliseen taittoon, jota kuvitus lopulta kauniisti täydensi.
5 ohjettaa, miten syntyy kiinnostava verkkokurssi?
Kun tein tätä projektia, kirjoitin samalla muistiin asioita, jotka olisin itse halunnut tietää ennen kuin aloitimme.
Niin syntyi tämä opas – ei teoreettinen ohje, vaan käytännön muistiinpanot sinulle, joka haaveilet oman verkkokurssin rakentamisesta.
Verkkokurssin tekeminen voi tuntua isolta urakalta, ja sitä se usein onkin. Mutta se ei ole mahdoton. Kun ymmärtää, mitä vaiheita edessä on, ja mitä kannattaa miettiä etukäteen, koko prosessi muuttuu selkeämmäksi ja mielekkäämmäksi.
Toivon, että tämä opas auttaa sinua ylittämään ne alkuvaiheen epävarmuudet ja hälventämään turhat pelot.
Jos jokin näistä oivalluksista säästää sinulta edes yhden turhan mutkan, se on tehnyt tehtävänsä.
1. Tavoitteet
Verkkokurssin laatiminen alkaa tavoitteiden asettamisesta.
Kuulostaa ilmeiseltä, tietenkin, mutta jos maltat, selitän. Tavoitteiden määrittäminen auttaa sinua selkeyttämään kurssin päämäärät, ohjaamaan sisällön valintaa ja varmistamaan osallistujien oppimisen ja sitoutumisen kurssiin. Verkkokurssi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden jakaa tietoa, opettaa taitoja ja inspiroida osallistujia. Ilman selkeitä tavoitteita kurssi voi eksyä ja menettää tehonsa. Tavoitteiden avulla voit asettaa selkeän suunnan kurssille ja varmistaa, että se täyttää osallistujien tarpeet ja odotukset.
Itse rakensimme kurssia pyytäen jatkuvasti palautetta kohderyhmältämme, jotta emme eksyisi kurssin alkuperäisistä tavoitteista. Kurssin käsikirjoittamisen innostuksessa on helppo ajautua harhapoluille ja tehdä kurssista osallistujalle sekava ja poukkoileva. Jatkuva palaute auttaa pitämään fokuksen kirkkaana.
Tuote vai asiakas edellä?
- Usein idea verkkokurssin luomiseen lähtee oman alan erityisosaamisesta. Huomataan, ettei markkinoilla ole kurssia aiheesta ja rakennetaan tuote jolle lähdetään etsimään ostajia.
- Tunnistetaan tarve sellaiselle tiedolle omassa suhdeverkostossa, johon on valmis kysyntä ja räätälöidään spesifi tuote vastaamaan siihen tietotarpeeseen.
Kimpikin lähestymistapa voi toimia! Mutta jos tuotteellesi ei ole valmista kysyntää/yhteisöä, kurssi kannattaa rakentaa sellaiselle alustalle, jossa kysyntää on jo valmiina. Silloin taloudellinen riskisi jää maltilliseksi.
Tämä opas olettaa, että teet kurssia omalle yhteisölle tai verkostollesi.
2. Sisältö
Verkkokurssin sisällön luominen ei tapahdu pikaisesti.
Asiakkaani otti yhteyttä yhteistyökumppaneihin, jotka olivat jo kokeilleet yhteisöohjautuvuutta käytännössä. Yhdessä heidän kanssaan laadittiin aikataulu videomateriaalin kuvaamiseen, ja haastattelut toteutettiin siten, että haastateltavat saivat vastata vapaasti ja spontaanisti. Tallensimme paljon sisältöä, josta osa jäsenneltiin kurssin tarpeisiin ja osa käytettiin kurssin markkinointiin. Silti leikkauspöydälle jäi vielä paljon materiaalia tulevien vuosien tarpeita varten.
Videoiden kuvaaminen ei ollut täysin vaivatonta, mutta saamamme palaute kurssin käyttäjiltä osoittaa sen olleen kaiken vaivan arvoista. Asiakkaat kertoivat, että videot tarjosivat heille arvokkaita vinkkejä siitä, miten kurssisisältöä voi soveltaa omassa arjessa, ja mikä tärkeintä, ne herättivät uskoa omaan onnistumiseen.
Alla on listattu eri vaiheet videoiden kuvaamisessa. Vaikka nämä vaiheet saattavat vaikuttaa itsestään selviltä, jos epäonnistut jossakin niistä, koko video voi mennä pilalle. Varasta rohkeasti alta oleva muistilista, joka auttaa sinua suunnittelemaan onnistuneen videokuvauksen!
Suunnittele etukäteen
- Määritä haastattelun tavoitteet.
- Tee kysymyslista.
- Valitse sopiva kuvauspaikka, jossa on riittävästi valoa ja rauhallinen tausta.
- Mieti miten kuvattavat sijoittuvat kuvaan. Jos haastateltavia on kaksi tai useampia, sojoita heidät pään kohdalta samalle korkeudelle.
Kuvan laatu
- Käytä hyvälaatuista järjestelmäkameraa, älä älypuhelinta!
- Varmista, että kuva on hyvin valaistu.
- Vältä liian kirkkaita tai liian tummia alueita.
- Tarkista, että kuva on vakaa. Käytä tarvittaessa jalustaa tai kuvanvakautusominaisuutta, käsivaralta kuvattu haastattelu antaa helposti hermostuneen vaikutelman.
Äänen laatu
- Käytä laadukasta mikrofonia, jotta äänen laatu on selkeä ja vähentää taustahälyä. Paidan reunukseen kiinnitettävä lavalier-mikrofoni esim. vähentää huonekaikua. Me käytimme Rode Wireless GO laadukasta ja kohtuuhintaista langatonta järjestelmää.
- Varmista kuulokkeilla ja mittareista, että haastateltavan ääni kuuluu hyvin ja että tallennus on varmasti päällä.
- Huoneen kaikua on mahdollista vähentää jälkikäteen, mutta vaatii äänen korjaamiseen suunniteltujen ohjelmistojen käyttämistä. Itse käytän iZotopen ohjelmistoja.
Valaistus
- Hyödynnä luonnonvaloa, jos mahdollista. Sijoita haastateltava ikkunan lähelle.
- Käytä tarvittaessa keinovaloa tai pehmeitä valonlähteitä, jotta valaistus on tasainen ja luonnollinen. Tasainen valaistus syntyy käyttämällä ”softboxia”.
- Vältä voimakasta taustavaloa, joka voi aiheuttaa haastateltavan varjoja tai ylivalottumista. Jos valoa tulee takaa ikkunasta, kasvot on valaistava riittävän voimakkaalla edestä tulevalla keinovalolla.
Pukeutuminen ja ulkonäkö
- Ohjeista haastateltavaa pukeutumaan ammattimaisesti ja asianmukaisesti aiheen mukaan. Ammattimainen pukeutuminen luo haastateltavaan uskottavuutta. Tätä pyörää et halua keksiä uudelleen, et tee taidetta vaan haastattelua!
- Varmista, että hiukset ja meikki ovat huolitellut, ja että asusteet eivät aiheuta häiriötekijöitä. Oikaise vaatteiden rypyt.
- Ohjeista välttämään raidallisia vaatteita, sillä ne aiheuttavat kuvaan ns. ”moire” ilmiön, mikä näkyy levottomana väreilynä kuvassa.
Me kaikki haluamme antaa itsestämme ammattimaisen ja huolitellun vaikutelman haastattelutilanteessa. Kuvattava ei voi nähdä itseään kuvaajan perspektiivistä, on kuvaajan tehtävä kertoa jos kuvassa näkyy ryppyjä, lemmikin karvoja tai tahroja. Näitä on erittäin hankala jos ei suorastaan mahdoton poistaa jälkikäteen.
Harjoittele
- Käy läpi kysymykset haastateltavan kanssa etukäteen.
- Kannusta haastateltavaa olemaan rento ja luonnollinen kameran edessä.
- Anna tarvittaessa ohjeita puheen nopeudesta, äänen voimakkuudesta ja eleistä.
Editointi ja jälkikäsittely
- Leikkaa tarvittaessa materiaalia, poista epäselvät osuudet ja paranna äänenlaatua.
- Lisää tarvittaessa grafiikkaa, tekstiä tai taustamusiikkia haastattelun tueksi.
- Tallenna video mp4 formaatissa. Videot voi tuoda verkkokurssille Youtubesta tai Vimeosta.
3. Tekniikka
Miksi loimme verkkokurssin omalle WordPress sivustolle?
Internetissä toimii lukuisia alustoja, jotka tarjoavat erilaisia tapoja verkkokurssien luomiseen.
Koska asiakkaalleni kurssin myynti suurille ryhmille oli tärkeää, mikään valmiista alustoista ei tarjonnut sopivaa mallia tähän tarkoitukseen. Lisäksi nämä alustat perivät myynnistä melko suuria provisioita. Päädyimme siksi rakentamaan verkkokurssin omalle WordPress-sivustollemme hyödyntäen valmista oppimishallintajärjestelmää eli LMS (Learning Management System).
Valintamme oli LearnDash, joka on yksi pisimpään toimineista ja suosituimmista vaihtoehdoista eikä hinnaltaan kohtuuton. Olemme olleet valintaamme tyytyväisiä, koska se tarjoaa kaikki tarvittavat oppimistyökalut, jotka vastaavat tarpeitamme. Järjestelmä on helppokäyttöinen.
Lisäksi WordPress-teeman valinta on ratkaisevan tärkeää, jotta sivustosi toimii sujuvasti. Alla on kaksi esimerkkiä siitä, miten voit rakentaa kurssin. (Teema) + (Sivustorakentaja) + (LMS)
Kurssi on voimakkaan yhteisöllinen ja aktiivisia osallistujia tulee olemaan paljon:
BuddyBoss Theme + Elementor + Learndash LMS
Kurssi on yksittäisille osallistujille tai ryhmälle joka opiskelee itsenäisesti:
Kadence Theme + Gutenberg + Learndash LMS
Vaihtoehtoja on monia, tässä ne, joihin itse olen tutustunut. Näistä jälkimmäinen on rakentamisvaiheessa haastavampi, mutta muokattavuudeltaan huomattavasti joustavampi. Siksi suunnittelu kannattaa aloittaa tavoitteista. Kumpikin on hyvä ratkaisu, mutta toimii erilaiselle kohdeyleisölle.
BuddyBoss, Elementor, Learndash ja Kadence ovat kaikki kuukausimaksullisia lisäosia.
5. Markkinointi
Kaikki tekemäsi työ on turhaa, jos ketään ei löydä kurssiasi
Selitä, mitä kurssi tarjoaa, millaisia taitoja tai tietoa osallistujat saavat ja miten kurssi hyödyttää heitä. Asiakkaasi ei tätä ajattelutyötä tee myyjän puolesta, vaan myyjän on aloitteellisesti kerrottava miten kurssi tekee osallistujan huomisesta paremman. Käytä selkeää ja kielellisesti vakuuttavaa kieltä.
Hyödynnä erilaisia kanavia, kuten sosiaalista mediaa, sähköpostimarkkinointia, verkkosivuja ja bloggausta tavoittaaksesi potentiaaliset osallistujat. Valitse kanavat, jotka ovat suosittuja ja relevantteja kohdeyleisöllesi. Käytä houkuttelevaa ja informatiivista sisältöä houkutellaksesi ihmisiä tutustumaan kurssiin ja ilmoittautumaan mukaan.
Asiakkaiden arviot ja suosittelut ovat tehokas tapa lisätä luottamusta ja houkutella uusia osallistujia. Kerää palautetta kurssin aiemmista osallistujista ja julkaise positiivisia arvioita ja suosituksia markkinointimateriaaleissasi. Voit myös harkita kumppanuuksia vaikuttajien tai asiantuntijoiden kanssa, jotka voivat suositella kurssiasi omassa verkostossaan.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tarjoa houkuttelevia tarjouksia ja kannustimia osallistujille. Alennuskoodit, ilmaiset näytteet tai rajoitetun ajan tarjoukset voivat auttaa houkuttelemaan ihmisiä ilmoittautumaan kurssille.
Verkkokurssin markkinointi vaatii aikaa, suunnittelua ja jatkuvaa seurantaa. Analysoi markkinointitoimenpiteidesi tuloksia ja tee tarvittaessa muutoksia strategiaasi. Kuuntele osallistujien palautetta ja pyri niiden avulla jatkuvasti parantamaan markkinointiviestiäsi ja toimivuuttasi.
Lopuksi
Monet kysyvät minulta, mille alustalle verkkokurssi kannattaa rakentaa.
Rehellinen vastaukseni on tämä:
WordPress on oma suositukseni.
Toki olen jäävi sanomaan – se on alusta, jonka tunnen parhaiten.
Mutta juuri siksi uskallan myös väittää, että hinta–laatusuhteeltaan se on yksi tehokkaimmista tavoista rakentaa oma kurssi.
WordPress tarjoaa vapauden, jota harva muu alusta antaa: voit muokata kurssin täysin omien tavoitteidesi, yleisösi ja brändisi näköiseksi.
Kun kurssi on omalla sivustollasi, se ei ole vain oppimissisältö – se on myös osa identiteettiäsi ja asiantuntijuutesi näkyvin jatke.
Jos olet pohtinut oman verkkokurssin tekemistä,
ota yhteyttä – katsotaan yhdessä, millainen ratkaisu sopisi juuri sinulle.
Asiakkaan luottamus: 5 vinkkiä myynnin kasvattamiseen
Marshall-vahvistimet olivat minulle unelma. Sitten ne muuttuivat leivänpaahtimen viereen laitettaviksi pienoismalleiksi.
Tuotteet toimivat yhtä hyvin, mutta menetin luottamukseni. Koska luottamus ei rakennu sillä mitä myyt – vaan sillä kuka minä haluan olla kun ostan sinulta.
Ostoprosessin kolme vaihetta: Todistetut strategiat asiakkaiden hurmaamiseen ja sitouttamiseen
Miksi asiakkaasi epäröivät? He eivät epäröi siksi, että eivät haluaisi ostaa – vaan siksi, että he eivät tunne itseään ymmärretyiksi.
Ostoprosessi muistuttaa rakkaustarinaa: ensin ihastutaan, sitten tutustutaan ja lopulta sitoudutaan. Jos asiakkaasi eivät tunne yhteyttä, suhde ei koskaan syvene ostopäätökseen asti.
Pieni vaiva, suuri palkinto: Laadukkaat verkkolomakkeet parantavat asiakastyytyväisyyttä
Jos haluat tehdä verkosta paremman paikan meille kaikille, aloita tekemällä lomakkeistasi suorastaan riemu täyttää. Hyvien lomakkeiden tekeminen ei ole vaikeaa, mutta sitä tylsää teoriaa hyvien lomakkeiden suunnittelu on.




