”Sinun holistinen kumppanisi digitaalisessa murroksessa. Verkkosivuratkaisut, jotka eivät ole vain sivuja, vaan kokonaisvaltaisia bla bla bla…”
AI-teksti näytti tavallaan täydelliseltä, mikäs siinä. Sujuvaa, mahtipontista ja ammattimaista. Mutta sisälläni jokin vain sanoi: tämä ei ole minun ääneni alkuunkaan.
Tuntuuko sinustakin, että kun luet yritysten sivuja, jokin saa sinut miettimään: “Tämä kuulostaa tekoälyltä”?
Totuus kuitenkin on, ettei ongelma ole itse tekoälyssä. Ongelma on ainoastaan siinä, miten me kirjoitamme AI-tekstiä. Ja jotta ymmärrät, miksi ajattelen näin, meidän täytyy palata ajassa hieman taaksepäin.
Kun perustin yritykseni, kirjoitin kaiken väärin. Siksi opin.
Kun aloitin oman yritykseni, olin web-graafikko – en kirjoittaja. Tietenkään mitään keinoälyä ei tuolloin ollut vielä saatavilla. Tarvitsin arvatenkin tekstiä sivuilleni, mutta copywriteriin ei ollut varaa. Ajattelin: “Eihän se voi olla kovin vaikeaa? Minähän tunnen itseni parhaiten.”
Joten kirjoitin palkinnoista, meriiteistä, saavutuksista. Kaikesta, mikä muka todisti, että olin hyvä siinä mitä teen. Sivut näyttivät asiallisilta, ehkä jopa hienoilta.
Kun palasin niihin viikkoja myöhemmin, totuus iski ikävästi vasten kasvoja. Teksti oli kylmää, itsekeskeistä ja hengetöntä. Se ei oikein sanonut lukijalle mitään, ja pahinta oli, ettei ketään kiinnostanut.
Ei yhtään ketään.
Se hetki sattui, pakko tunnustaa. Tunsin itseni huijariksi. Olin käyttänyt tunteja rakentamaan jotain, jonka olisi pitänyt vakuuttaa, mutta se teki päinvastoin: se vain karkotti potentiaalisen asiakkaani.
Silloin päätin mielessäni: “Opettele kirjoittamaan tai kuole.” Ja näinpä syöksyin kirjakauppaan. Kannoin kotiin pinon copywriting-kirjoja, suorastaan ahmin verkkokursseja.
Pakotin itseni oppimaan, vaikka sitten väkisin.
Oletko sinäkin joskus yrittänyt kirjoittaa itsestäsi vain huomataksesi, että yrityksesi teksti kuulostaa yhtä tylsältä kuin majakanvartijan ansioluettelo?
Luin kymmeniä kirjoja, kunnes tajusin: ne kaikki opettivat samaa kaavaa. Myyntisuppiloa.
Valvoin yöt sormet näppäimistöllä, kirjat ympärilläni torniksi kasattuna. Silmät kirvelivät, kahvikuppi kädessäni väljähtyi aina, mutta en vain malttanut lopettaa. Pänttäsin, ahmin, alleviivasin.
Opiskellessani huomasin, että kaikki mallit kertovat saman asian: miten tuntemattomasta tulee asiakas. AIDA, RACE, TOFU–MOFU–BOFU, flywheel, See–Think–Do–Care, AARRR, StoryBrand — eri sanat samalle tarinalle.
Kun kokeilin kaavaa itse, jokin minussa loksahti. Introvertti web-graafikko, joka oli aina kuvitellut olevansa huono sanojen kanssa, löysi itsestään jotain yllättävää: palavan intohimon tarinoiden kertomiseen.
Ymmärsin, ettei myyvä teksti ollutkaan nokkelia sutkautuksia. Se oli psykologiaa. Ikiaikaisia kaavoja, jotka auttavat lukijaa ymmärtämään nopeammin ja kokemaan syvemmin. Yhtäkkiä kirjoitin pitkiä tarinoita flow-tilassa – eskapismia parhaimmillaan.
Minusta tuntui, että olin löytänyt ääneni. Sain asiakkailta palautetta teksteistäni ja kuinka ne auttoivat heitä menestymään.
Yksi heistä jopa lähetti minulle portviinipullon joululahjaksi. Se tuntui aivan huikealta.
Tarinan runko, joka koukuttaa aivot
Totuushan on, että tämä kaava ei ole uusi keksintö. Se tunnetaan kirjallisuudessa ja elokuvissa nimellä Hero’s Journey – suomeksi monomyytti. Sama malli, jonka varaan Homeroksen Odysseia, Star Wars ja Disney-elokuvat on rakennettu.
Mutta markkinoinnissa kaikkea ei tarvitse pilkkoa seitsemäätoista askeleeseen.
Riittää, että ymmärtää neljä peruspilaria:
- Alku → jokin on pielessä
Lukija kohtaa maailman, jossa jokin kaipaa korjausta. - Konflikti → este ilmestyy
Jokin estää etenemisen. Ongelma syvenee. - Käänne → toivo syttyy
Ratkaisu astuu näyttämölle. Mahdollisuus avautuu. - Ratkaisu → uusi maailma
Hahmo voittaa. Tarina päättyy transformaatioon.
Tämä sykli on kuin huume aivoille: me emme voi olla seuraamatta sitä loppuun. Hitchcock tiesi sen. Jobs tiesi sen. Ja kun rakennat markkinointisi tämän kaavan varaan, asiakkaasi jäävät koukkuun.
Kun lukija löytää itsensä tarinastasi, sinä jäät mieleen
Koska jokainen, joka päätyy verkkosivuillesi, etsii muutosta. Hänellä on ongelma, jonka hän on jo tunnistanut – tai vähintään aavistaa sen. Hän etsii siihen ratkaisua. Toisin sanoen: transformaatiota.
Kun hän löytää itsensä sinun kertomastasi tarinasta, hän oivaltaa. Ja mikä vielä tärkeämpää: hän muistaa sinut silloin, kun on aika tehdä ostopäätös.
Siinä se mitä opin pyhässä yksinkertaisuudessaan.
Vuonna 2022 ChatGPT lupasi tehdä minusta Hemingwayn sekunneissa
Ensimmäiset kerrat ChatGPT:n kanssa tuntuivat taialta. Syötin sille promptin toisensa jälkeen, ja teksti virtasi näytölle kuin loputon vesiputous.
Jokainen lause tuntui viimeistellyltä, jokainen kappale näytti siltä kuin sen olisi kirjoittanut kokenut copywriter. Ajattelin: “Tämä on nerokasta!”
Mutta muutamassa viikossa olin jo oikeastaan lirissä.
Jokainen teksti kuulosti samalta. Kuin persoonattomuuden päälle olisi vedetty vielä kiiltävä polyuretaanilakka.
Enkä tehnyt tilannetta helpommaksi. Päinvastoin. Promptasin: “Tee tästä ammattimaisempi. Kuulosta asiantuntevammalta. Kirjoita kuin pro.”
Jokaisen promptin jälkeen teksti näytti paremmalta, mutta samalla se kuulosti taas vähemmän minulta.
Hiljalleen ääneni hävisi kokonaan. Teksti kuulosti siltä kuin markkinointiguru olisi sen kirjoittanut. Ongelma vain oli, etten minä ollut se guru. Olin introvertti graafikko, joka oli opetellut rakastamaan tarinoita.
AI sai minut kuulostamaan siltä kuin olisin narsisti – not exactly ideal, jos yrität rakentaa aitoa yhteyttä lukijaan.
Ja juuri tässä piilee sudenkuoppa: me yritämme kuulostaa ammattimaisemmilta kuin olemme, ja AI on siinä mestarillinen avustaja.
Mutta samalla kadotamme sen ainoan, mitä kukaan muu ei voi tarjota – oman äänen ja henkilökohtaiset kokemukset.
Ansa, johon kaikki lankeavat
Katso ympärillesi. 99 % netin teksteistä on langennut tähän samaan ansaan.
Ne näyttävät ulkoisesti fiksuilta. Sujuvilta. Ammattimaisilta.
Mutta jotain puuttuu.
Sielu.
Lukijat kyllä huomaavat sen.
- He selailevat läpi, mutta eivät pysähdy.
- He eivät muista.
- He eivät välitä.
Lukijasi eivät ole tyhmiä.
He aistivat, kun yrität työntää köyttä — kun yrität kuulostaa joltain muulta kuin itseltäsi.
Heitä ei kiinnosta, minkä kuvan itsestäsi maalaat.
He haluavat löytää, kuka sinä oikeasti olet.
Miksi tämä teksti syntyi (ja miksi sen pitäisi kiinnostaa sinua)
Ensinnäkin, jotta muistaisin itse pysyä nöyränä. Minulla olisi mahdollisuus fleksata, näyttää maailmalle mahtipontista tekstiä ja kerätä halpoja pisteitä. Mutta jos teen niin, kadotan sen, mikä on oikeasti arvokasta: ihmisyyteni.
Toiseksi, jotta sinä et tuhlaisi aikaasi siihen samaan paskaan AI-puppuun, jota netti on jo nyt valitettavasti täynnä. Kaikki inhoavat sitä, mutta liian harva huomaa, että itsekin lankeaa siihen.
Totisesti minä sanon teille:
AI voi hioa sanojasi, mutta se ei voi koskaan paljastaa sydäntäsi.
Silti olen miettinyt paljon, miksi itse luotin siihen niin vahvasti.
Miksi annoin tekoälyn kertoa, kuka olen?
Syy, miksi AI hurmaa, on sama syy miksi kirjoitan muille helpommin: emme näe itseämme selvästi, mutta näemme toiset.
Siinä on jotakin syvästi inhimillistä.
Asiakkaani istuu edessäni.
Kahvikuppi höyryää, ja tunnelma on rento.
“En osaa kirjoittaa itsestäni mitään kiinnostavaa,” hän sanoo aluksi.
Mutta jatkaa sitten tarinaansa.
Kuuntelen. Pienet sivulauseet, tauot, eleet.
Kaikki se, mitä hän ei itse huomaa, mutta mikä paljastaa hänen persoonansa.
Jo seuraavana päivänä hänellä on tarina, joka tuntuu täysin häneltä, vaikka hän oli juuri sanonut, ettei osaa kirjoittaa itsestään mitään kiinnostavaa.
Olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta, joten minua kiehtoi kysymys:
Miksi osaan kirjoittaa toisten äänellä paremmin kuin omallani?
Löysin kaksi selitystä, jotka tuntuivat osuvan hermoon.
Ensimmäinen liittyy siihen, mitä en itsessäni näe.
Toinen siihen, miten näen toiset.
1. Joharin ikkuna
Meillä kaikilla on sokeita pisteitä. Asioita, jotka muut näkevät, mutta me emme. Kuin takaraivo peilissä – tiedämme, että se on siellä, mutta emme voi nähdä sitä suoraan.
Minulle tällainen sokea piste liittyy introverttiyteen. En hakeudu tilanteisiin, joissa saisin palautetta persoonastani. Estottomuus ei ole vahvuuteni, enkä ole se, joka seisoo pöydällä ja kerää huomiota.
Ja juuri siksi AI on erityisen vaarallinen: se osaa hivellä itsetuntoani. Se saa minut näyttämään ulospäin rohkeammalta, sujuvammalta ja itsevarmemmalta kuin oikeasti olen. Jos en ole tarkkana, alan uskoa sen luomaa kuvaa ja unohdan, kuka minä oikeasti olen.
Olen joutunut kehittämään omia tapojani pysyä valppaana.
2. Projektiivinen empatia
Kun kirjoitan asiakkaalle, voin hypätä hänen kenkiinsä. Kuin näyttelijä rooliin. Se on yllättävän helppoa. Mutta omaan rooliini en osaa hypätä. Me olemme itsellemme liian läheisiä. Liian kriittisiä. Liian ankaria.
Ja ehkä sinäkin tunnistat tämän: toista on paljon helpompi tulkita kuin itseään.
Projektiivinen empatia on se taito, jota vain meillä ihmisillä on – kyky nähdä toisen tarina ja antaa sille ääni.
Näin pääsin irti AI-ansasta
Huomasin, etten voinut jäädä oman näkökulmani sisään. Kun katsoo itseään liian läheltä, kaikki vääristyy. Tarvitsin peilin — joskus kollegan, joskus ystävän.
Kysyn nyt itseltäni yhden kysymyksen: “Mikä tässä on oikeasti kiinnostavaa?” Kun vastaan siihen rehellisesti, ääni pysyy omani.
Kun löydät siihen rehellisen vastauksen, olet jo pidemmällä kuin 99 % niistä, jotka julkaisevat LinkedInissä AI:n kirjoittamaa “olen niin kiitollinen tästä matkasta” -paskaa.
Näin AI huijaa sinut luulemaan, että teksti on hyvä
AI-teksti:
“In today’s fast-paced business world, entrepreneurs need tools that help them succeed. Our online course provides practical strategies, expert insights, and step-by-step guidance. This course is not just a study — it’s a transformative journey of growth and empowerment. Join now and take your business to the next level!”
Tarinallinen teksti:
“Kun aloitin ensimmäisen yritykseni, paiskin töitä yötä päivää, mutta mikään ei liikkunut eteenpäin. Ongelma ei ollut tekemisen määrä, vaan kaaos: kaikki tuntui tärkeältä, mutta mikään ei vienyt oikeasti eteenpäin. Kun löysin yksinkertaisen rungon, joka auttoi keskittymään olennaisiin asioihin, kasvu vihdoin lähti liikkeelle. Tätä samaa rakennetta opetan nyt muille yrittäjille — niille, jotka tuntevat olevansa jumissa, mutta haluavat selkeyttä ja suuntaa.”
Näetkö eron?
- Ensimmäinen julistaa maailmalle. Toinen puhuu sinulle.
- Ensimmäinen väittää olevansa hyvä. Toinen todistaa sen.
- Ensimmäinen kuulostaa seiniltä. Toinen kuulostaa ihmiseltä.
👉 Ja juuri siksi vakuuttava teksti jää elämään.
Joskus tarvitaan romahdus, ennen kuin oivallus syntyy
Postilaatikkooni kilahti viesti.
“Haluaisitko vaihtaa artikkeleita?” kysyi ventovieras.
Menin katsomaan omia sivujani ja tunsin häpeän aallon vyöryvän poskipäilleni. Hirveää paskaa!
Aloin ensin paikkailla sieltä täältä. Korjailla otsikoita, muokata lauseita. Mutta pikkuviilaukset eivät riittäneet.
Ymmärsin, että jos haluan saada jotain eloon, tarvitsen uuden alun.
Niinpä päätin kirjoittaa kokonaan uuden artikkelin. Minun oli aloitettava jostain ja testattava jotain kokonaan uutta. Kirjoitin tarinan harrastuksestani, miten olin tehnyt musiikkivideon AI:lla. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa ainakin bändejä tai jotain.
Geneerinen ulos, tarina sisään
Oivalsin, etten voisi jatkaa samalla tavalla. Olin nähnyt aivan liikaa tekoälytekstejä, ja kauhukseni aloin nähdä samaa omilla sivuillani. Olin lähtenyt liiaksi hienostelemaan niitä tekstejä, joihin olin nähnyt valtavasti vaivaa. Tekstit olivat parempia, mutta myös sepitteellinen versio itsestäni. Näin ei voi olla.
En halunnut hylätä sitä nopeusetua minkä keinoäly minulle antoi, mutta tekstin piti kuulostaa minulta. Aloitin aivan alusta.
Mietin: Miten perheeni näkee minut? Entä bändin jäsenet?
Kirjoitin, miten minä näin heidät – välillä liioitellen, välillä konfliktin kautta. Ja lopulta kirjoitin, miten minä näin itseni verrattuna siihen, miten minun olisi pitänyt nähdä itseni.
En halunnut kuulostaa hienolta. Halusin tehdä pesäeron siihen massaan, jota keinoäly sylkee ulos jokaiselle, joka pyytää “tee tästä ammattimaisempi” ja jota ehkä vuosi sitten vielä jaksoi lukea, mutta joka ei enää kelpaa kenellekään.
Kirjoitin koko tekstin sen kaavan mukaan, jonka olin aiemmin oppinut:
tilanne → paine → oivallus → seuraus.
Ja se tuntui taas tarinalta, ei raportilta. Mikä helpotus!
En halunnut olla mukana tekemässä netistä geneeristä paskaa. OK ei ole ok minun kirjoissani.
Maailma ei kaipaa enää yhtään uutta AI-tekstiä. Mutta maailmassa on aina tilaa persoonille. Ja vaikka oma ääni ei olisi täydellinen, se on silti jotain.
Löysin uuden suhteen AI:n kanssa
Minun ei tarvitse pelätä keinoälyn käyttämistä teksteissä. En vain anna sen ohjata minua niin kuin silloin, kun siihen ensimmäisen kerran tutustuin.
Tässä on loitsu, jonka yritän muistaa ennen kirjoittamista – saat luvan varastaa sen aivan vapaasti:
- En anna keinoälyn ruokkia vahvistusharhojani.
- En anna keinoälyn hivellä egoani.
- Vain minulla on vastuu julkaisemastani tekstistä.
AI on minulle kriitikko. Sparraaja. Työkalu, joka auttaa silloin kun jään jumiin.
- En kysy siltä: “Onko tämä hyvä?”
- Kysyn: “Mitä voin parantaa?”
Se tekee eron.
Lopullisen päätöksen teen aina itse. Ja juuri silloin teksti on taas minun.
Äänesi = se, mitä AI ei voi varastaa
- AI voi auttaa sinua kirjoittamaan.
- Se voi hioa kieltäsi.
- Se voi tarkistaa rakenteen.
- Se voi antaa ideoita.
Mutta se ei voi koskaan kertoa, kuka sinä olet.
- Se ei voi kokea sitä, mitä sinä olet kokenut.
- Se ei voi tuntea sitä, mitä sinä tunnet.
- Se ei voi nähdä maailmaa sinun silmilläsi.
👉 AI voi kyllä tehdä tekstiä. Mutta vain sinä voit tehdä siitä tarinan.
Jos olet rakentamassa jotain uutta — yritystä, brändiä tai sovellusta — autan mielelläni löytämään sille oman äänen ja muodon.
Ota yhteyttä, niin selvitetään, miltä se voisi oikeasti näyttää.
